Pioni.fi
Cartridge
0
Sinun kottikärrysi:
0,00 €

Luonnonlajit

Luonnonlajit

On ”hassu” tosiasia, että isokokoisten Eurooppalaisten putkilokasvien suvussa on useita lajeja loksahtamatta systemaattisiin lokeroihinsa. Yksi suuri hämärä kokonaisuus on tarhapionin ja sen oletettujen vanhempien vuori- ja turkinpionien ryhmä. Toinen epäselvä ryhmä on kuolan-, ruusu-, lumme- ja tillipionit. Lisäksi näillä ryhmillä on epäselviä asioita keskenään.

Mm. seuraavat myymiämme kasvejakin koskevat asiat ovat vähän epämääräisiä: Meillä on ollut valikoimassa pitkään pioni, jota olemme kutsuneet kuolanpionin Kazakstanin kannaksi. Se on normaalia kuolanpionia vähän matalampi, kukat ovat hyvin tummat ja lehdet hienompijakoiset. Olemme kasvattaneet sitä Kazakstanista kerätyistä siemenistä ja hankkineet myös Saksasta ja Hollannista. Keski-Euroopassa sitä kutsutaan kuolanpioniksi. Olemme olleet sitä mieltä, että se on jonkin asteinen hybridi kuolan- ja tillipionin kesken. Pohdimme sen alkuperää yhdessä Sulev Savisaaren kanssa ja yllättäen yhteiseksi ajatukseksi tuli että entäpä jos se onkin tillipionin ja turkinpionin risteytys. Kyseessä ei missään tapauksessa ole puhdas kuolanpioni, olemme nyt sijoittaneet sen hybrideihin nimellä Kazakstanilainen Kuolanpioni.

Valkokukkainen ruusupioni ja lummepioni ovat joskus vaikeita erottaa toisistaan, mutta niiden erottaminen hybrideistään on vieläkin vaikeampaa. Ainoa löytämämme selvä ero onkin hybridien steriliys.

Tarhapionit (Paeonia x festiva) ovat oikea ongelmakasautuma. Mitkä yksinkertaiskukkaiset ovat turkinpionihybridejä ja mitkä vuoripionin johonkin neljästä alalajista kuuluvia. Edes kaikki kerrottukukkaiset lajikkeet eivät ole tarhapioneja. Tästä on oiva esimerkki ´juhannuspioni´, joka on vuokkopionin (P. officinalis ssp. humilis) kerrottu muoto.

Pionien systematiikassa on muutakin veteen piirrettyjä viivoja. Noudatamme nimeämisissä parhaana pitämiämme käsityksiä. Muutamme kuitenkin sujuvasti mielipiteitämme hyvin syiden johdosta.

Tämä on pionien mielenkiintoisin ja nopeimmin kasvava ryhmä. Monet harrastajat pyrkivät keräämään puutarhaansa mahdollisimman monta luonnonlajia. Niissä viehättää suuri vaihtelevuus, on pienikokoisia ja suuria, on aikaisia ja myöhäisiä. Värit vaihtelevat valkoisista erilaisiin punaisiin ja keltaisiin. Ja joukossa on pioneja, jotka viihtyvät mainiosti Lapissakin. Luonnonlajit lisätään usein siemenestä. Tämä osittain siksi että lajit tekevät itämiskelpoisia siemeniä, joista tulee emonkaltainen kasvi. Lajikkeilla ei näin tapahdu. Pionit kukkivat yleensä 4-5 vuoden kuluttua itämisestä laskien. Luonnonlajit ovat todellisten pioniharrastajien kasveja. Tapa kerätä mahdollisimman monta luonnonlajia puutarhaan on yleistymässä. Myytävät kokonaismäärät ovat kiinanpioneihin verrattuna pieniä, siksi kaikkia mahdollisia lajeja ei ole joka vuosi tarjolla.

Luonnonlajit:Vuoripionit

Vuoripioniryhmä on seuraavassa käsitelty uusimpien systemaattisten ehdotusten mukaisesti. Pionisystematiikka on ilmeisesti niitä vaikeita asioita. On käsittämätöntä, että suurikokoisten eurooppalaisten putkilokasvien sukulaisuuksista ja nimistä on vielä erimielisyyttä. 

Luonnonlajit: Tillipionit

Tillipioni on myyttinen ja väärin ymmärretty kasvi. Koska se on harvinainen puutarhamyymälöissä, on siitä tullut haluttu ja etsitty pioni.

Tillipioni on aikaisemmin kuulunut varsinaissuomalaisten puutarhojen peruslajikkeistoon, mutta se on viime vuosikymmeninä harvinaistunut ja paikoin hävinnyt kokonaan. Toisaalta jotkut perennakirjat kertovat että ”tillipioni sopii hieman talven arkana vain Etelä-Suomen suojaisten puutarhojen koristeeksi.” Tillipioni on kuitenkin mitä kestävin pioni alhaisissa lämpötiloissa. Suurin vaikeus on kostean ja lämpimän syksyn kestämisessä. Tillipioni on herkkä saamaan sieni-infektioita ja lopulta maan jäätyminen vetisenä varmistaa sen ettei se näe kevättä. Tässä on syy Lounais-Suomen vaikeuksiin. Keski- ja Pohjois-Suomessa tillipioni viihtyy paremmin. Tillipioni on monimuotoinen laji. Venäläiset kasvitieteilijät ovat jakaneet sen puoleen tusinaan eri lajiin. Niissä korkeus ja kukan koko sekä lehden leveys kasvavat aste asteelta. Pienin laji on 15-20 sentin kokoinen, suurin yli puoli metriä. Eurooppalaiset florat kuvaavat vain yhden tillipionin. Suomalaiset puutarhaharrastajat ovat kehittäneet käsitteen ”aito tillipioni”. Kaikki Paeonia tenuifoliat ovat yhtä aitoja luonnonlajeja, se suomalaisten aito on 30-40 -senttinen ja erittäin kapealehtinen. Lehdet ovat tosiaan niin tillimäiset, että jos niitä olisi tiskipöydällä eukon tehdessä kalasoppaa, niin sekaan lentäisivät. Kerrotun muodon lehdet ovat kaikkein kapeimmat. Tillipionin levinneisyysalue alkaa Keski-Euroopasta Unkarin pustalta ja jatkuu levenevänä itään päin Ukrainaan, Kazakstaniin ja Kiinaan asti. Kasvukausi on noissa kotimaisemissa lyhyempi kuin Suomessa. Tillipioni kasvaa kevätkosteuden varassa, kukkii nopeasti ja lakastuu usein jo heinäkuussa. Silloin alkavat kesän kuumat ja kuivat ajat ja koko luonto ruskettuu. Varsinkin nuoret tillipionin siementaimet seuraavat Suomessakin tätä rytmiä ja lakastuvat eli tuleentuvat jo heinäkuussa. Seuraavan kevään kasvusilmut odottavat maan alla. Tämä lakastuminen hermostuttaa joitakin ja pionit kaivetaan ylös maasta ja heitetään roskiin. Keskikesällä ruskettuvaa tillipionia ei saa ruveta kastelemaan. Silloin ne kuolevat herkästi. Taivaalta tuleva vesikin on joskus liikaa. Puutarhakaupoissa on joskus hävitetty tuleentuneet ja kuolleen näköiset pionit. Tillipionin taimia kannattaa katsella myymälöistä vain keväisin. Puutarhasta pitää valita tillipionille paikka, jossa on karkeaa maata tai sen puutteessa seostaa maa soralla. Kompostit ja turpeet ovat vettä imevinä vahingollisia. Älkää kalkitko maata, tillipioni on selvästi happamen maan kasvi. Kaikki talvisuojaukset ovat kosteutta ylläpitävinä pahasta. Aurinkoinen ja tuulinen paikka, ihan kuin kotona arolla.