Pioni.fi
Cartridge
0
Sinun kottikärrysi:
0,00 €

Pionien ominaisuuksista

 

Kävijät kysyvät usein pionien ominaisuuksista: tarkka kukan väri sävylleen, kasvin korkeus, kukinta-aika, tuoksu jne. Useimmat näistä ominaisuuksista ovat subjektiivisia tai useasta tekijästä jouhtuen vaihtelevia. Saamamme käytännön opetuksen jälkeen emme yleensä voi kertoa paljoakaan.


Muutamia vuosia sitten esittelimme erään lohenpunaisen kiinanpionilajikkeen lohenpunaisena. Seurauksena oli ryöppy moitteita ja pari korvausta. Minkäs teet kun osa asiakkaista pitää lajiketta lämpimän aniliinina ja ASIAKAS ON AINA OIKEASSA. Ja onhan Itämeren lohi aivan toisen värinen kuin lohi Atlantissa. Värivivahteet onkin unohdettava täysin. Kullakin on käsityksensä sävyistä, edes värin intensiteetistä ei ole yleispätevää sanallista asteikkoa. Jaamme punaisen värin voimakkuuden neljään ryhmään: tummanpunainen, punainen, vaaleanpunainen ja hennonpunainen. –Ja sitten tulee joku ja tivaa mihin kohtaan tarkalleen osuu pinkki.

 

Kosteassa varjossa siinä omenapuun alla ja lehmänlanta-annoksen saaneena tulee Bowl of Beauty puolitoistametriseksi ja puutarhan laidalla paahteessa jää korkeus 0,8 metriin, siinä pohjoispuolella oleva kotikoivu vie voiman ja kosteuden.  Ilmoitamme pionin korkeuden vain jos se on suuresti poikkeava.

Kesällä 2011 kukki Sarah Bernhard meillä Lounais-Suomessa kesäkuun lopussa ja elokuun alussa oli Inarissa komeita kukkia. Kukinta-aika on asia josta voi kertoa vain paikallisesti, sittenkin täytyy ottaa huomioon parin-kolmen viikon vuosittaiset vaihtelut. Ja kertoa aika johonkin toiseen tapahtumaan verrattuna, ei päivämäärinä.

 

Tuoksun voimakkuus on objektiivisin asia näissä ominaisuuksissa. Seuraavassa on eräiden paljon myytyjen kiinanpioniemme tuoksun voimakkuus numeroilla ilmaistuna:

1 voimakkaasti tuoksuva

2 tuoksuva

3 heikosti tuoksuva

4 tuoksuton

 

2 Amabilis

2 Barbara

3 Bunker Hill

2 Dr. Alexander Fleming

1 Duchesse de Nemours

1 Festiva Maxima

4 Hei Hao Bo Tao

2 Jadwiga

4 Kansas

2 Karl Rosenfield

3 Moon of Nippon

3 Sarah Bernhard

3 Shirley Temple

2 Ursinow

 

Koska suurin osa ihmisistä ei erota ruusun ja kielon tuoksua toisistaan emme kerro tarkkaan mitä joku tuoksu muistuttaa. Jos sanomme jotain yksiselitteistä kuten makea tai sitruuna tulee heti vastaväitteitä. Jos taas kerromme, että kukalla on pähkinäinen kanelintuoksu jossa joukossa on vähän laventelia, niin se kelpuutetaan heti.

Kiinanpionit ovat ruotsinkielellä tuoksu- tai hajupioneja. Pahimpien allergikkojen kannatta välttää niitä. Yleisesti ottaen haju vähenee kukan tullessa tummemmaksi. Valkoiset ovat tuoksuvimpia (loistavana poikkeuksena Shirley Temple) ja tummanpunaiset heikkotuoksuisia. Allergikoille voi suosittaa tarhapioneja ja luonnonlajeja.

Jos taas joku haluaa hajua puutarhaan niin Rockin pionit ja Itoh-hybridit ovat niitä tuoksuvimpia. Yksi Rockin pionin kukka voi tyynenä iltana hajustaa koko puutarhan.