’Vuokkopioni’ (P. anemoniflora) on varsin matala ja aikaisin kukkiva luonnonlajipioni. Kukan väri on todella kaunis ja kukat pysyvät hyvin pystyssä. Tarhapionien tuuheat kukat joudutaan usein tukemaan, mutta vuokkopionille tätä ei tarvitse koskaan tehdä. Vuokkopioni seisoo näyttävästi itsellään, kuten oheisissa puutarhassamme otetuista kuvista näkee. Pioneja ei ole tuettu millään tavalla. Kukat vaalenevat vanhetessaan ja lopulta terälehdet putoavat, mutta pensas pitää kauniin muotonsa.
Kukinta on meillä eteläisessä Suomessa kesäkuun puolenvälin paikkeilla, eli ennen kiinanpionien kukintaa. Vuokkopioni liitetäänkin usein tarhapionien ja vuoripionien kanssa samaan ryhmään. Ehkäpä pienen lopullisen kokonsa takia vuokkopioni varsin usein kukkii jo taimena. Tämä näkyy muun muassa alla kuvassa, jossa on laatikollinen vuokkopioneja kuvattuna ylhäältäpäin.
Nykytiedon mukaan oikeampi nimi saattaisi olla Paonia officinalis var ’anemoniflora’.